TyönhakuAI← Takaisin hakuun

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Päiväkoti Neulanen, Myllypuro

Helsingin kaupunki
📍 Helsinki🕐 KokoaikainenJulkaistu 12.10.2026
✨ Miksi tämä sopiiHaetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajaa Päiväkoti Neulaseen. Työ vaatii Vasun tuntemusta ja tiimityötaitoja.

Kuvaus

Hyvä erityisopettaja! Tervetuloa upeaan joukkoomme monien mahdollisuuksien osaamispankkiin päiväkoti Neulaseen. Työparinasi toimii toinen yksikköveo. Päiväkoti Neulasessa on 19 ryhmää. Meillä on osaamista ja tietotaitoa, ja sitä parannetaan esimerkiksi viikoittaisissa opepedoissa ja monenmoisissa työparvissa. Päiväkoti Neulasen vahvuus on ehdottomasti erinomainen ilmapiiri. Tekemisemme pohjautuu Vasun mukaisesti siihen, että jokainen lapsi ja aikuinen saa olla ja loistaa juuri sellaisena kuin hän on! Vastaat yhdessä muun henkilöstön kanssa toiminnan suunnittelusta, lapsen tuen tarpeen havainnoinnista, lapsen ohjaamisesta ja tukemisesta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä lapselle erityispedagogisesti sopivan toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta sekä lapsen yksilöllisen oppimisen tukemisesta. Toiminta perustuu Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaan, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelmaan sekä lapsen vasuun ja leopsiin. Miksi töihin meille? Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille. Kelpoisuusehdot: Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi olet suorittanut erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai sinulla on kasvatustieteen maisterin tutkinto ja pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään. Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Katso ilmoitus ja hae →

Lähde: Työmarkkinatori