Kesätyöntekijöitä Kouvolaan
Kouvolan seurakuntayhtymä
✨ Miksi tämä sopiiKouvolan seurakunta hakee kesäteologeja, nuorisotyönohjaajia ja muusikoita leiri- ja nuorisotyöhön. Edellytetään kirkon alan opintoja.
Kuvaus
Kesätyöntekijöitä Kouvolaan!
Kirkon työhön opiskeleva - tule kesätöihin Kouvolan seudulle!
KOUVOLAN SEURAKUNTA ETSII KESÄKSI 2027 kesätyöntekijöitä: kesäteologeja, kesänuorisotyönohjaajia ja kesämuusikoita.
Kesätyöntekijä toimii pääasiassa leirityöntekijänä rippikoululeireillä ja osallistuu nuorisotyön viikkotoimintaan. Tehtävänkuvaan voidaan sisällyttää myös muuta seurakuntatyötä kiinnostuksesi ja erikseen sovittavien työtehtävien mukaan, esimerkiksi varhaisnuorisotyötä, jumalanpalveluselämää tai muuta seurakunnan toimintaa. Syvemmästä osallistumisesta seurakunnan työhön, kuten hartauksien pitämisestä tai toimituksissa avustamisesta, voidaan sopia erikseen oman kiinnostuksen mukaan.
Tehtävään valitun tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Valituilta voidaan pyytää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä ennen tehtävän vastaanottamista.
Tehtävien palkkaus 302-vaativuusryhmän mukaan. (peruspalkka 2185,50 €, 1.2.2027 alk.)
Hakemukset tulee toimittaa KirkkoRekry -järjestelmän kautta 29.10.2026 klo 23.59 mennessä.
Huom. Kirkkorekryjärjestelmässä on käyttökatko 20.10.2026 klo 7-11, jona aikana ohjelmaa ei voi käyttää.
Kutsumme osan hakijoista Teamsin kautta käytävään haastatteluun 5.11.2026
Ilmoitamme valinnasta haastatteluiden jälkeen.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori