Sosiaalityöntekijä, työikäisten sosiaalipalvelut, Sastamala ja Punkalaidun
Pirkanmaan hyvinvointialue
✨ Miksi tämä sopiiSosiaalityöntekijä tuottaa sosiaalipalveluja Sastamalassa/Punkalaitumella. Tehtävä vaatii sosiaalityön tutkintoa ja keskittyy asiakkaiden elämäntilanteen parantamiseen.
Kuvaus
Työikäisten sosiaalityössä tuotamme sosiaalihuoltolain mukaisia sosiaalipalveluja kuten sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, sosiaalista kuntoutusta, kuntouttavaa työtoimintaa ja taloudellista tukea. Työ on luonteeltaan muutosta ja osallisuuksia tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä.
Sosiaalityöntekijänä toimit erityisen tuen tarpeessa olevan asiakkaan omatyöntekijänä. Tehtäviisi kuuluu asiakkaan palvelutarpeen arviointi, asiakassuunnitelmien laadinta ja niihin perustuvat palvelupyynnöt ja -päätökset sekä täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen päätökset. Asiakastyöhön kuuluu lisäksi työn vaikutusten seuranta ja arviointi.
Pääasiallinen toimipisteesi sijaitsee Sastamalassa, joka on osa seitsemän kunnan alueella Länsi-Pirkanmaalla. Sosiaalityöntekijänä hoidat myös Punkalaitumen työikäisten sosiaalipalveluita. Käytämme työssämme sähköisiä palveluita ja mahdollistamme myös etätyöskentelyn.
Miksi tulla meille?
Pääset edistämään osaamistasi monipuolisissa tehtävissä, jossa pääset työskentelemään vaihtelevissa elämäntilanteissa olevien aikuisten tukena.
Tueksesi moniammatillisen tiimiin, jonka kanssa voit sparrailla ajatuksiasi ja saat apua työhösi.
Olemme kehittämismyönteisiä ja pääset yhteistyössä kehittämään toimintaamme.
Vaikeita asioita pääset purkamaan säännöllisessä tiimityönohjauksessa.
Kattavan perehdytyksen jälkeen voit tehdä osittain myös etätyötä.
Olet kelpoinen sosiaalityöntekijän virkaan, jos olet Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä. Edellytämme sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Työssä edellytetään valmiutta liikkumaan, työssäkäyntialue on Pirkanmaa. Työskentelyalueesi on laajasti haja-asutusalueella, joten työtehtävien hoitamiseksi tarvitset ajokorttia ja auton käyttö mahdollisuutta.
Työ edellyttää vahvaa itsenäistä työotetta. Lisäksi työtehtävät edellyttävät vaativaa ja nopeaa päätöksentekoa. Katsomme eduksesi aikaisemman ajantasaisen työkokemuksen työikäisten sosiaalityöntekijänä toimimisesta viranomaistasolla, TYM-työn sekä työkokemuksen sosiaalihuoltolain mukaisesta päätöksenteosta ja palvelutarpeen arviointien sekä asiakassuunnitelmien teosta. Työsi sosiaalityöntekijänä on moninaista, mikä edellyttää vahvoja oman työn hallinnan keinoja. Työsi tukena ja työtä kanssasi tekemässä on vahva ja ammattitaitoinen tiimi.
Työssäsi on olennaista tuntea sosiaaliturva, sosiaalihuoltojärjestelmä sekä tehtävässä tarvittava lainsäädäntö. Sosiaaliala on alati muutoksessa, mikä muuttaa myös meidän työkenttäämme. Tästä syystä sinun tulee ottaa muutokset vastaan positiivisina mahdollisuuksina ja omata muutosmyönteinen työote. Edellytämme myös hyviä verkosto- ja työyhteisötaitoja. Lisäksi valintapäätöksessä painotetaan haastattelusta saatua yleistä vaikutelmaa. Arvostamme joustavaa, innostunutta sekä myönteistä työotetta.
Lisätietoja:
Toivomme, että voit aloittaa 1.12.2026 tai sopimuksen mukaan, koeaika on kuusi kuukautta.
Työaika on kokoaikatyö, keskimäärin 38 h 15 min/vk.
Virkaan valitun on toimitettava vaadittavat todistukset terveydentilastaan kuukauden sisällä työn aloittamisesta.
Työhöntulotarkastus tehdään työterveyshuollossamme Pirtessä.
Pidämme alustavasti haastattelut pidetään 19.10. ja/tai 26.10.2026.
Tule meille täydentämään tiimiämme ja jätä hakemuksesi Kuntarekryssä!
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori