1=suomenkielinen pohja
Kokkolan kaupunki
✨ Miksi tämä sopiiKokkolan kaupunki hakee musiikinohjaajaa Rokkikouluun. Tehtävässä ohjaat nuoria musiikin parissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Kuvaus
Rokkikoulu ei nimestään huolimatta ole oppilaitos, vaan osa Kokkolan nuorisopalveluiden toimintaa, jossa nuorille tarjotaan edullista ja monipuolista musiikinohjausta suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Rokkikoulussa voi harrastaa musiikkia taitotasoon katsomatta, sillä sisäänpääsykoetta ei ole eikä tutkintoihin tähtääviä tavoitteita. Rokkikoulu tarjoaa kaikenlaisille nuorille mahdollisuuden luovaan harrastukseen, sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen sekä itsensä toteuttamiseen yksilönä tai ryhmässä niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin.
Etsimme joukkoomme nyt uutta osa-aikaista laulunohjaajaa tulevalle toimintavuodelle. Ohjausstuntien määrä on n. 8-16 h/vko oppilasmäärästä riippuen. Työ edellyttää itsenäistä työotetta ja hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata vaikeissakin elämäntilanteissa olevia nuoria. Koska Rokkikoulussa käyvien nuorten omat tarpeet ja tavoitteet musiikin saralla voivat olla hyvinkin vaihtelevia, odotamme työhön valittavalta pelisilmää eli nuorisotyöllistä näkemystä opettajuuden rinnalle. Toivomme, että osallistut myös konserttien suunnitteluun ja toteutukseen, mm. säestämällä oppilaita, sekä muihin mahdollisiin projekteihin. Kelpoisuusvaatimuksena soveltuva musiikillinen koulutus tai riittävä musiikin osaaminen. Eduksi katsotaan aiempi kokemus lasten ja nuorten kanssa tehtävästä ohjaustyöstä.
Tehtävä on nuorisopalveluiden alainen ja työsopimusehdot määräytyvät KVTES:in mukaan. Palkkaus koulutuksesta riippuen 20-27,76 € / tunti. Musiikinohjaus tapahtuu pääasiallisesti arki-iltaisin. Tehtävä on määräaikainen ja alkaa syksyllä 2026 (vko 35) ja jatkuu toukokuun alkuun 2027 asti. Määräaikaisuuteen sisältyy vuoden vaihteeseen eli toimintakausien väliin sijoittuva palkaton ajanjakso, jolloin musiikinohjausta ei järjestetä.
Tehtävään valitun tulee ennen työn vastaanottamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
Hakemukset pyydämme jättämään Kuntarekry.fi-sivujen kautta 31.7.2026 klo 18.00 mennessä.
Haastattelut pidetään viikolla 33 ja haastateltaviin ollaan yhteydessä puhelimitse.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori