Henkilökohtainen avustaja
Ei tiedossa
✨ Miksi tämä sopiiAvustat liikuntarajoitteista henkilöä arjen toiminnoissa, kuten pesuissa ja kodinhoidossa, sekä kissanhoidossa. Työ vaatii kykyä avustaa myös yhteiskunnallisissa ja kulttuuritapahtumissa.
Kuvaus
Avustajanani toimit käsinäni ja jalkoinani arjen eri toiminnoissa, kuten pesut, pukeutumiset, siirtymiset ja kodistani huolehtimiseen. Minulla on kaksi kissaa joiden hoitamisessa joudut myös avustamaan. Kuulun kaupungin vammaisneuvostoon, ja yhteiskunnalliset asiat ovan minulle mieluisia ja osallistuminen vaikuttamiseen tärkeää. Eli osallistut apunani myös näihin. Mielelläni kuljen elokuvissa, konserteissa ja muissa vastaavissa tapahtumissa, näissä kuljet mukanani maksutta. Myös reissuun tarvitsen aina jonkun avustajistani mukaan. Työ on pääasiassa 2-vuoro työtä, eli aamua ja iltaa. Yöllä jos tarvitsen apua minulla käy turvatiimi. Reissussa minulla on joku avutajistani mukana. Palkkauksessa noudatetaan HETA-tessiä ja palkanmaksajana toimii lapin hyvinvointialue. Työvuoroihin on mahdollista vaikuttaa ja pyrin avustajieni toiveet ottamaan huomioon työvuorosuunnittelussa. Tällä hetkellä tarpeeni on enemmän keikkatyötä ja lomittamista. Työhön perehdytetään, toisten avustajie ja minun toimesta. Työ alkaa kun sopiva tekijä löytyy
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori