Työnjohtaja, Kuopio
Rekry Group Oy
✨ Miksi tämä sopiiTyönjohtaja vastaa maanrakennustyömaiden etenemisestä, aikataulutuksesta ja resurssien suunnittelusta. Tehtävään vaaditaan kokemusta maanrakennusalalta.
Kuvaus
Työnjohtaja maanrakennusalalle paikalliseen yritykseen
Etsimme maanrakennusalan asiakasyritykseemme työnjohtajaa. Tässä tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisessa roolissa luotettavan maanrakennuksen asiantuntijan remmissä. Ensimmäinen vedettävä työmaa odottaa jo tekijäänsä, joten työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä.
Työnjohtajana vastaat työmaiden sujuvasta etenemisestä, aikataulutuksesta sekä resurssien suunnittelusta eri kohteiden välillä. Työmaat ovat pääasiassa rakennusten pohjarakentamiseen liittyviä hankkeita, joiden koko vaihtelee noin 10 000 eurosta aina 1,5 miljoonan euron projekteihin. Työ sisältää myös hallinnollisia tehtäviä, kuten laskutusta, hankkeiden raportointia ja muuta projektien koordinointia.
Tehtävässä menestyy henkilö, joka nauttii kokonaisuuksien hallinnasta sekä järjestelyistä ja osaa pitää langat käsissä hyvällä asenteella. Toivomme sinulta soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi rakennusinsinöörin tutkintoa. Jonkinlainen kokemus tai ymmärrys maanrakennuksesta on tehtävässä hyödyksi, mutta ennen kaikkea arvostamme organisointikykyä, oma-aloitteisuutta, halua kantaa vastuuta ja muuta soveltavaa osaamista.
Tarjoamme vastuullisen ja monipuolisen työn vakavaraisessa, kasvavassa ja hyvämaineisessa paikallisessa yrityksessä. Saat ympärillesi osaavan työyhteisön sekä mahdollisuuden kasvaa tehtävässä pitkällä aikavälillä.
Palkkaus sovitaan osaamisesi ja kokemuksesi perusteella.
Oletko Sinä etsimämme tekijä? Jos kyllä, laita hakemuksesi tulemaan ja tutustutaan lisää! Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Teemu Takku, p. 044 974 1551.
REKRY GROUP OY / EIKÄ TÖISSÄ VIELÄ KAIKKI
* Satoja tuttuja, tuhansia mahdollisuuksia
* Paikallisen liike-elämän tuntemus avaa tuhansia mahdollisuuksia työllistymiseen lukuisille
eri aloille
* Haemme jatkuvasti työntekijöitä sekä pitkiin että lyhyisiin työsuhteisiin.
* Mahdollisuuksia on tarjolla ikään tai kokemukseen katsomatta, niin kokeneille tekijöille kuin
uraansa vasta aloitteleville, lukuisilta toimialoilta.
* Yhdellä hakemuksella monta mahdollisuutta!
* Hakemalla meille laajennat omia mahdollisuuksia työllistymisestäsi. Saat meidän laajat
verkostot käyttöösi.
* Avullamme voit työllistyä monenlaisiin tehtäviin Kuopion, Iisalmen ja Tampereen alueella sekä lähikunnissa.
* Vuokratyön tarjoamisen lisäksi teemme suorarekrytointeja, joten liittymällä CV-kantaamme
avaat mahdollisuudet myös unelmatyöpaikkasi löytymiselle.
Inhimillisyys, tasa-arvo ja toisten kunnioittaminen ovat meille tärkeitä arvoja. Meillä saat olla
juuri se kuka olet.
Rekry Group Oy on henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin sekä rekrymarkkinointiin
keskittynyt palveluyritys. Toimintamme kulmakiviä on paikallisuus, positiivisuus, aktiivisuus,
tavoitettavuus, nopeus, helppous ja luotettavuus.
Keskeistä toiminnassamme on tehokas ja luotettava rekrytointiprosessi sekä vahva osaaminen
markkinoinnista. Olemme sitoutuneet kohtelemaan jokaista työnhakijaa sekä -tekijää
yhdenvertaisesti ja syrjimättä.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori