Perheterapeutti, tuntityö, avopalvelut Etelä-Savo
Perhepalvelut Ruori Oy
✨ Miksi tämä sopiiHaetaan perheterapeuttia Etelä-Savoon avopalveluihin. Työ on yksilö- ja perheterapeuttista lastensuojelutyötä, vaatien vuorovaikutustaitoja.
Kuvaus
Haemme Perhepalvelut Ruorin Etelä-Savon alueelle
TARVITTAESSA TÖIHIN KUTSUTTAVAA PERHETERAPEUTTIA
Tietoa tehtävästä
Oletko lämminhenkinen vuorovaikutustyön ammattilainen ja omaat halun tehdä monipuolista lastensuojelutyötä osana avopalveluiden tiimiä? Tule mukaan vahvistamaan perheiden muutosmatkaa yhdessä asiakkaiden ja tiimimme kanssa!
Perheterapeuttina vastuullasi on Etelä-Savon alueella kotiin vietävien palveluiden yksilö- ja perheterapeuttinen työskentely työvuorojesi puitteissa: palvelukohtainen asiakastyö sekä työn vaikutusten seuraaminen ja arviointi yhteistyössä asiakkaan, palvelun tilaajan sekä asiakkaan erilaisten verkostojen kanssa. Työskentely toteutuu ensisijaisesti asiakkaan kotona, mutta tapaamisia voi olla myös palveluntuottajan tiloissa.
Perheterapeuttisessa työskentelyssä tuetaan perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta ja kiinnitetään huomiota myönteisiin voimavaroihin ja mahdollisuuksiin. Tavoitteena on lapsen kasvuolojen turvaaminen, ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen ja perheen yhdessä säilyminen. Työskentely sisältää koko perheen kanssa tehtävää muutostyöskentelyä eri kokoonpanoilla.
Tehtävä on tuntityö, jossa tuntimäärät vaihtelevat tarpeen mukaan. Runkosopimus solmitaan toistaiseksi voimassa olevana. Tehtävä sopii sivutoimiseksi työksi ja siinä noudatetaan jaksotyöaikaa, joka voi sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Tehtävässä noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Ruorissa sinulla on mahdollisuus itseohjautuvaan ja itsenäiseen työskentelyotteeseen esihenkilön ja tiimin tuella osana valtakunnallista lastensuojeluorganisaatiota. Hae mukaan lastensuojelun ammattilaisten osaavaan joukkoon tekemään vaikuttavaa ja laadukasta lastensuojelutyötä!
Mitä me haemme?
Tehtävä edellyttää sosiaali- tai terveysalan alempaa korkeakoulututkintoa tai näitä vastaavaa aiempaa opistotasoista tutkintoa (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015), lupa- ja valvontaviraston myöntämää psykoterapeutin ammattinimikettä sekä voimassaolevaa sote-ammattikorttia. Toivomme sinulta vankkaa kokemusta lastensuojelutyöstä sekä mielenterveys- ja päihdetyön, sekä terapeuttisten työmenetelmien käytöstä. Työ on liikkuvaa työtä ja asiakaskäynnit tapahtuvat perheiden luona, tästä syystä ajokortti ja tarvittaessa oman auton käyttö on välttämätöntä. Asiakaskäynnit sijoittuvat Etelä-Savon alueelle, painottuen Mikkelin seudulle.
Arvostamme:
- Itsenäistä työotetta - pystyt itse suunnittelemaan työsi ja työskentelemään itsenäisesti työvuorojesi puitteissa
- Hyviä organisointi- ja dokumentointitaitoja - suunnittelet ja aikataulutat itse asiakkaiden tai työparisi kanssa työtäsi huomioiden tavoitteiden mukaisen kirjaamisen
- Joustavaa asennetta - joustavuutta sekä työaikojen suhteen että työnkuvan sisältöön liittyen
- Sitoutuneisuutta - sitoudut työskentelemään perheen tai lapsen kanssa yhteisesti sovittujen aikataulujen ja tavoitteiden mukaisesti.
Mitä me tarjoamme?
Tarjoamme sinulle merkityksellisen, vastuullisen ja innostavan työn uudistuvassa ja kasvavassa lastensuojelun asiantuntijaorganisaatiossa. Pääset osaksi noin 300 työntekijän muodostamaa SOS-Lapsikylän Ruoria, jossa työn keskiössä on aina lapsen paras. Meillä on kannustava ja kehitysmyönteinen työilmapiiri ja tuemme työntekijöidemme ammatillista kehittymistä. Työmme laatu on meille tärkeää, ja panostamme siihen myös johtamisessa ja perehdytyksessä.
Lisätietoja:
Lisätietoja tehtävästä antaa lähijohtaja Maarit Korhonen: puh. 044 796 1080, maarit.korhonen@perhepalvelutruori.fi
Hae tehtävää 09.08.2026 mennessä verkkosivujemme sähköisellä hakemuksella osoitteessa https://perhepalvelutruori.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=66. Hakulomake löytyy sivun alaosasta. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, joten toivottavasti kuulemme sinusta pian! Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan.
Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.
Perhepalvelut Ruori Oy
Perhepalvelut Ruori Oy on SOS-Lapsikylän kokonaan omistama lastensuojelupalveluita tuottava yhteiskunnallinen yritys, jolla on useiden vuosikymmenien vaikuttava historia Suomessa. Ruorin toiminnan tuotot ohjataan SOS-Lapsikylän kautta yhteiskunnallisen hyvän, lasten ja perheiden hyväksi.
[perhepalvelutruori.fi](https://www.perhepalvelutruori.fi/)| [LinkedIn](https://www.linkedin.com/company/perhepalvelut-ruori/) |[Facebook |](https://www.facebook.com/perhepalvelutruori/)https://www.facebook.com/perhepalvelutruori/[Instagram](https://www.instagram.com/perhepalvelut_ruori/)
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori