TyönhakuAI← Takaisin hakuun

varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Orimattilan kaupunki
📍 Orimattila🕐 KokoaikainenJulkaistu 5.11.2026
✨ Miksi tämä sopiiVarhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa erityisopetuksen kehittämisestä. Tehtävä vaatii positiivista pedagogiikkaa ja inklusiivista toimintakulttuuria.

Kuvaus

Miksi Orimattilaan? Orimattilan varhaiskasvatuksessa työskentelee kolme konsultoivaa ja yksi ryhmässä toimiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Saat tueksesi osaavan kollegaverkoston, toimivat rakenteet sekä mahdollisuuden kehittää erityisopetusta koko varhaiskasvatuksessa sekä yhteistyössä myös perusopetuksen kanssa. Arvostamme työssämme kiireettömyyttä, lämmintä vuorovaikutusta, positiivista pedagogiikkaa sekä inklusiivista toimintakulttuuria. Tehtäväsi Työalueesi on kooltaan hallittava ja mahdollistaa aidosti lasten, huoltajien ja henkilöstön tukemisen. Tehtävässäsi arvioit lasten tuen tarpeita sekä suunnittelet ja toteutat pedagogista tukea. Työhösi kuuluu konsultointia, pedagogisten ratkaisujen mallintamista, yhteis- ja samanaikaisopetusta, leikin tukemista sekä lapsikohtaisen tuen toteuttamista esiopetuksessa. Tuet henkilöstöä käytännönläheisesti arjen tilanteissa ja vahvistat koko työyhteisön osaamista. Työssäsi keskeisessä roolissa on yhteistyö huoltajien, lapsiryhmien henkilökunnan ja päiväkodin johtajien kanssa. Lisäksi teet monipuolista verkostoyhteistyötä hyvinvointialueen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Erityisopetuksen kehittämisryhmässä arvioitte yhdessä perusopetuksen erityisopettajien kanssa toimintatapoja, nivelvaiheyhteistyötä ja prosesseja sekä viette uusia toimintamalleja käytäntöön. Toimistosi sijaitsee Koivikon päiväkodissa ja esihenkilönäsi toimii varhaiskasvatuspäällikkö. Työskentelet pääasiassa oman alueesi yksiköissä, mutta osallistut myös varhaiskasvatuspalveluiden kehittämiseen laajennetun johtoryhmän jäsenenä sekä mahdollisuuksien mukaan sisäisenä kouluttajana. Mitä toivomme sinulta? Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, myönteistä asennetta sekä joustavaa, ratkaisukeskeistä ja kehittävää työotetta. Arvostamme erityisesti: - aktiivista ja rakentavaa vuorovaikutustapaa rohkeutta nostaa kehittämiskohteita esille ja edistää niiden toteutumista - kykyä sanoittaa varhaiserityisopetusta selkeästi ja ymmärrettävästi - taitoa oivalluttaa henkilöstöä oman työnsä äärellä - itsenäistä työotetta oman työn suunnitteluun ja aikatauluttamiseen - käytännönläheistä ja ymmärrettävää kirjallista ilmaisua - erityispedagogista osaamista ja käytännön kokemusta. Mitä tarjoamme? Saat tueksesi: - asiantuntevan ja kannustavan erityisopettajatiimin - työyhteisön, jossa omaa työtä arvioidaan ja kehitetään yhdessä - johtamisrakenteiden vahvan tuen - säännöllisen ryhmätyönohjauksen - mahdollisuuden kouluttautua ja kehittää osaamistasi - tutkittua tietoa varhaiskasvatuksemme kehittämisen tueksi - toimivat monialaisen yhteistyön käytännöt - digipedagogiikan tarjoamat mahdollisuudet - Mehiläisen työterveyspalvelut - liikunta- ja kulttuuriedun - maalaiskaupungin työrauhaa Työhyvinvointikyselymme (10/2026) mukaan varhaiskasvatuksen erityisopettajat arvioivat työnsä erittäin myönteisesti. Työyhteisön tuki sai arvosanan 4,8/5, ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet 5/5 ja lähiesihenkilötyö 4,4/5. Edellytämme varhaiskasvatuslain 540/2018 6 luvun 30 § tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaista kelpoisuutta. Tehtävän hoitaminen edellyttää siirtymistä eri yksiköiden välillä, mikä on hyvä huomioida tehtävää haettaessa. Matkakustannukset korvataan. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on kuusi kuukautta. Jos tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuoden ajaksi kerrallaan henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset ja tehtävän edellyttämä taito tehtävän hoitamiseen. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES G-liitteen sekä Orimattilan kaupungin tasopalkkajärjestelmän mukaan. Tasopalkka palvelussuhteen alkaessa on 3169,67e/kk. Lisäksi Orimattilan kaupunki maksaa pätevälle varhaiskasvatuksen erityisopettajalle rekrytointilisää 400e/kk.
Katso ilmoitus ja hae →

Lähde: Työmarkkinatori