Yliopistonlehtori, yliopistopedagogiikka (2 paikkaa)
Oulun Yliopisto
✨ Miksi tämä sopiiOulun yliopisto hakee yliopistonlehtoreita yliopistopedagogiikan tehtäviin. Työ sisältää opetuksen tukemista ja kehittämistä, edellyttäen vahvaa pedagogista osaamista.
Kuvaus
Haemme nyt Oulun yliopiston Opetuksen tuen ja kehittämisen keskukseen (OPE) kahta
**Yliopistonlehtoria (yliopistopedagogiikka)**
toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin.
Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus (OPE) käynnisti toimintansa Oulun yliopistossa tammikuussa 2025. Tuemme opetus- ja ohjaustehtävissä toimivaa henkilöstöä uran eri vaiheissa opetusarjen sujuvoittamisessa, opetusosaamisen vahvistamisessa ja opetuksen kehittämisessä. Myös opetuksen digitaaliset järjestelmät ja niihin liittyvä kehittäminen ja tuki sekä verkkokurssien ja median tuotantopalvelut ovat osa palvelukokonaisuuttamme.
Yliopiston strategian ja sitä täydentävän Yliopistopedagogisen ohjelmamme mukaisesti edistämme Oulun yliopistossa henkilökunnan opetusosaamista ja opetuksen arvostusta. Yliopistomme rekrytointiohjeen mukaisesti Oulun yliopiston opetuspainotteisiin tehtäviin hakeutuessa on suoritettava 25 op:n laajuiset yliopistopedagogiikan opinnot.Tämän jälkeen opetusosaamista voi syventää yliopistopedagogiikan aineopinnoissa sekä OPE-keskuksen tarjoaman jatkuvan oppimisen avulla.
**Työtehtävät**
Yliopistonlehtorina kehität Oulun yliopiston yliopistopedagogista koulutus- ja tukitoimintaa osana OPE-keskusta ja yliopistonlaajuista yliopistopedagogiikan toimijaverkostoamme.
Tehtäviisi kuuluu erityisesti:
- yliopistopedagogiikan perusopintojen sekä muun opetusosaamista vahvistavan jatkuvan oppimisen tarjonnan suunnittelu, toteutus ja kehittäminen
- opettajien, opettajatiimien ja tutkinto-ohjelmien tukeminen opetuksen, ohjauksen, arvioinnin ja opetussuunnitelmatyön kehittämisessä
- tutkimusperustaisen opetuksen, koulutuksen kehittämisen ja opetuksen tutkimuksen tukeminen yliopistoyhteisössä
- OPE-keskuksen toiminnan ja yliopistopedagogisen verkostotyön kehittäminen yhteistyössä tiedekuntien ja muiden yliopiston toimijoiden kanssa yliopiston strategian ja yliopistopedagogisen ohjelman mukaisesti
- kansalliseen ja kansainväliseen korkeakoulupedagogiseen yhteistyöhön ja verkostoihin osallistuminen
Tehtävänkuvaa voidaan painottaa valittavien henkilöiden osaamisen, kiinnostuksen kohteiden sekä OPE-keskuksen kehittyvien tarpeiden mukaan.
**Mitä etsimme?**
Onnistuaksesi tehtävässä tarvitset vahvaa korkeakoulu- ja yliopistopedagogista asiantuntemusta, tutkimusperustaista ja osallistavaa työotettasekä kykyä edistää yhteisöllistä ja vaikuttavaa opetuksen kehittämistä koko yliopiston tasolla.
Edellytämme sinulta:
- soveltuvaa tohtorin tutkintoa
- yliopistopedagogisia tai niihin rinnastettavia opintoja \*
- vähintään kahden vuoden kokemusta korkeakoulutasoisesta opetuksesta ja ohjauksesta
- kykyä antaa korkeatasoista, tutkimukseen perustuvaa opetusta sekä kehittää opetusta ja ohjata opinnäytteitä
- näyttöä tieteellisestä tutkimustyöstä
- vahvaa korkeakoulu- ja yliopistopedagogiikan asiantuntemusta koulutus-, tuki- tai kehittämistyössä
- tutkimusperustaista ja kehittävää työotetta
- erinomaisia vuorovaikutus-, yhteistyö- ja fasilitointitaitoja
- sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa
- hyviä digitaalisia työskentelytaitoja.
Katsomme eduksi:
- opettajan pedagogiset opinnot
- tohtoritasoiset yliopistopedagogiikan tai niihin rinnastettavat opinnot
- kokemuksen yliopistopedagogiikan opintokokonaisuuksien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista
- näytön tutkinto-ohjelmien, opetussuunnitelmien tai opettajatiimien pedagogisesta kehittämisestä
- kokemuksen opetuksen tutkimuksesta tai tutkimusperustaisesta opetuksen kehittämisestä
- kokemuksen opetussuunnitelmaprosessien ja koulutuksen laadun kehittämisen tukemisesta
- erityisosaamisen esim. pedagogisesta johtamisesta, strategisesta opetuksen kehittämisestä tai haastepohjaisesta opetuksesta ja oppimisesta (CBL)
- kokemuksen opettajien osaamisen kehittämisestä, mentoroinnista, valmennuksesta tai yhteisöllisen oppimisen fasilitoinnista
- näytön kansallisesta tai kansainvälisestä verkostoyhteistyöstä korkeakoulupedagogiikan, opetuksen kehittämisen tai opettajankoulutuksen alueilla
- aktiivisen osallistumisen tiedeyhteisön toimintaan.
\*) Oulun yliopiston kaikkiin yliopistonlehtorin tehtäviin edellytetään vähintään viiden opintopisteen laajuisia yliopistopedagogisia tai niihin rinnastettavia opintoja.
**Palkkaus**
Tehtävä ontoistaiseksi voimassa oleva alkaen 1.1.2027 (tai sopimuksen mukaan).
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle OV06. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4350-4750 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.
**Kuinka hakea?**
Jos kiinnostuit, haethan tehtäviä rekrytointijärjestelmän kautta **viimeistään 31.8.2026**. Liitä mukaan:
- Hakemus
- CV, https://tenk.fi/fi/ohjeet-ja-aineistot/tutkijan-ansioluettelomalli mukaan
- Julkaisuluettelo, https://www.aka.fi/julkaisuluettelo/ mukaan
- Opetusportfolio,https://www.oulu.fi/fi/yliopisto/toihin-yliopistoon/uravaihtoehdot/opetustaidon-arviointi
Valintamenettelyssä noudatetaan Oulun yliopiston rekrytointiohjeita ja siitä vastaa valmisteluryhmä. Valmisteluryhmän sopivimmiksi katsomat hakijat etenevät ulkopuoliseen asiantuntija-/vertaisarviointiin. Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Opetustaitoa arvioidaan opetusportfolion ja opetusnäytteen perusteella. Opetustaidon arvioinnista on saatava vähintään arvosana kiitettävä (4/5).
Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eri taustoista tulevia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
**Lisätietoja**
Etsimme uusia kollegoita kehittämään kanssamme Oulun yliopiston opetusta, opetusosaamista ja yliopistopedagogiikkaa. Kerromme mielellämme lisää tehtävästä ja OPE-keskuksen toiminnasta, joten otathan rohkeasti yhteyttä ennen hakemuksen jättämistä.
_Sanna Eronen, johtaja OPE – Opetuksen tuen ja kehittämisen keskus sanna.eronen@oulu.fi puh. 0294484050_
Soittoajat: pe 14.8. klo 9-10, to 20.8. klo 10-11 ja to 27.8. klo 13-14.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori