Vastaava ohjaaja, kehitysvammaisten asumispalvelut
Sylvia-koti yhdistys ry
✨ Miksi tämä sopiiVastaava ohjaaja vastaa kehitysvammaisten asumispalveluista. Tehtävä edellyttää kokemusta sosiaalialalta ja johtamistaitoja.
Kuvaus
Sylvia-koti yhdistys ry on monipuolinen sosiaalialan palveluntuottaja erityistä tukea tarvitseville lapsille, nuorille ja aikuisille. Toimintamme käynnistyi vuonna 1956 ja nykyisin toimimme noin 160 ammattilaisen voimin viidessä eri yksikössä Lahden, Hollolan ja Orimattilan alueilla. Toimintaamme kuuluvat kehitysvammaisten asumis- ja päiväaikaisen toiminnan palvelut, lastensuojelu sekä steinerpedagoginen erityiskoulu.
Orimattilassa idyllisen Niinikosken kylän keskellä sijaitsee Tapolan yksikkö, joka tarjoaa asumista, päiväaikaista toimintaa ja aktiviteetteja 50:lle erityistä tukea tarvitsevilla aikuiselle.
Haemme meille Tapolan asumispalveluihin
VASTAAVAA OHJAAJAA
vakinaiseen tehtävään.
Vastaavana ohjaajana vastaat perustyön toteutumisesta, työntekijöiden lähiesihenkilötyöstä sekä omavalvonnan toteutumisesta asumisyksikössäsi. Esihenkilötyöhön työssäsi käytät noin 50 % työajasta ja loput asumisyksikön ohjaajan tehtäviin.
Tehtäviisi kuuluvat muun muassa:
laadukas ja työhyvinvointia tukeva esihenkilötyö ja työvuorosuunnittelu
asukkaan edunvalvonta-asioiden, etuuksien ja sidosryhmäasioiden hoito yhteistyössä omaohjaajien kanssa
omaohjaajan tehtävänkuvan ja oman asumisyksikön toiminnan kehittäminen
omavalvontasuunnitelman toteutumisesta vastaaminen arjen työssä
sidosryhmäyhteistyö ja oman asumisyksikkösi tarkastuksiin osallistuminen
asukkaiden turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista vastaaminen yhteistyössä omaohjaajien kanssa
vastaavien ohjaajien keskinäinen sijaistaminen loma-aikoina
asiakastietojärjestelmän käytöstä ja kirjaamisten laadusta vastaaminen omassa asumisyksikössä
taloudellisesta ja asianmukaisesta toiminnasta vastaaminen asumisyksikössä
viestintä päätöksistä ja asioista asumisyksikössä.
Tarjoamme inspiroivan ja rauhallisen työskentely-ympäristön kauniin maaseudun keskellä.
Toivomme sinulta esihenkilökokemusta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon sekä iloista mieltä ja reipasta työotetta. Työssäsi tarvitset vuorovaikutustaitoja, erityisyyden kunnioittamista ja kärsivällisyyttä.
Keskisuurena työantajana hierarkiamme on matala ja kuuntelemme henkilökuntaa. Kulttuurissamme korostuvat erityisesti lämminhenkisyys, yhteisö ja yhdessä tekeminen. Henkilöstöetuna tarjoamme ePassin, kattavan työterveyden ja edullisen työpaikkaruokailun.
Edellytämme soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan korkeakoulututkintoa, esimerkiksi sosionomi tai sairaanhoitaja. Katsomme eduksi vähintään kahden vuoden kokemusta erityisen tuen tarpeisten henkilöiden ohjaamisesta. Tehtävässä noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta ja palkkaluokkaa G25E.
Aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian. Työsuhteen ehdot määräytyvät Yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen mukaan. Käytössä on kuuden kuukauden koeaika. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja rikosrekisteriotetta (iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevät).
Jätäthän hakemuksesi sähköisen hakulomakkeen kautta Kuntarekryssä. Tietosuojasyistä ja sujuvan rekrytointiprosessin varmistamiseksi emme valitettavasti voi ottaa vastaan sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Voit joko kirjata työkokemuksesi ja tutkintosi suoraan lomakkeelle tai vaihtoehtoisesti ladata ne järjestelmään erillisinä liitteinä (ansioluettelo ja hakemus). Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä.
Toivotamme sinut tervetulleeksi mukaan joukkoomme!
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori