Päätoiminen tuntiopettaja (BI, GE), Lyseon lukio
Savonlinnan kaupunki
✨ Miksi tämä sopiiSavonlinnan lukio hakee biologiaa ja maantiedettä opettavaa tuntiopettajaa määräaikaiseen sijaisuuteen. Edellytämme pätevyyttä ja kokemusta.
Kuvaus
Savonlinnan lyseon lukio on Savonlinnan keskustassa sijaitseva lukio, jossa voi opiskella yleislinjalla tai urheilulinjalla. Panostamme myös luonnontieteisiin ja nuorten talouden hallinnan opiskeluun. Lisäksi koulussa toimii yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa IT-linja.
Haemme joukkoomme päätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen virkasuhteiseen sijaisuuteen ajalle 11.8.-31.12.2026. Opetettavina aineina ovat biologia ja maantiede. Opetusta on myös Savonlinnan Taidelukiossa.
Odotamme valittavalta henkilöltä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja. Pidämme tärkeänä kykyä tehdä tiimityötä ja yhteistyötä opetushenkilöstön lisäksi koulun opiskeluhuollon työntekijöiden ja ulkopuolisten verkostojen kanssa.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Koeajan pituus määräytyy virkasuhteen pituuden mukaan, noudatettava koeaika on korkeintaan puolet palvelussuhteen kestosta. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta, 8 § Koeaika)
Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote sekä esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Hakemukset, johon liitetään kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset ja ansioluettelo toimitetaan 4.8.2026 klo 15.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Alkuperäiset opintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja antaa:
Lyseon lukion rehtori Ismo Falck, ismo.falck@savonlinna.fi p. 044 417 4501
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori