Hankinta-assistentti
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy
✨ Miksi tämä sopiiVantti Oy etsii hankinta-assistenttia ateriapalveluiden hankintoihin ja tilaustoimintaan. Tehtävä vaatii koordinointikykyä ja prosessien kehittämisosaamista.
Kuvaus
Etsimme hankinta-assistenttia vahvistamaan hankintapalveluidemme osaavaa tiimiä. Tehtävä sisältää monipuolisia hankinnan ja tilaustoiminnan tehtäviä, painottuen muun muassa ateriapalveluihin liittyviin hankintoihin.
Hankinta-assistenttina toimit keskeisessä roolissa hankintojen ja tilaustoiminnan koordinoinnissa sekä eri toimijoiden välisen yhteistyön sujuvuuden varmistamisessa. Tehtävässä vastaat pienhankintojen koordinoinnista, tilaamiseen liittyvien prosessien kehittämisestä ja hankintakäytäntöjen yhdenmukaistamisesta. Tuet henkilöstöä tilausten tekemisessä ja osallistut keskitetyn tilaamisen kehittämiseen sekä hankintojen suunnitteluun ja seurantaan.
Tehtävässä korostuu hankintojen taloudellinen näkökulma. Seuraat hankintojen kustannuksia, arvioit niiden vaikuttavuutta ja edistät kustannustehokkaita toimintatapoja. Ymmärrät hankintojen merkityksen osana organisaation taloudenhallintaa ja osaat tarkastella toimintaa myös eurojen näkökulmasta.
Työsi sisältää lisäksi hankintaprosesseihin liittyvien koulutusten, opastusten ja tukipalveluiden järjestämistä sekä ohjeistusten ylläpitämistä ja kehittämistä. Olet mukana kehittämässä toimintatapoja ja varmistamassa, että hankintaprosessit tukevat organisaation päivittäistä toimintaa mahdollisimman tehokkaasti.
Odotamme sinulta hyviä ICT-taitoja sekä kokemusta ammattikeittiöympäristöstä. Aromi-tuotannonohjausjärjestelmän tuntemus katsotaan eduksi, mutta se ei ole tehtävän hoitamisen edellytys. Hallitset suomen kielen erinomaisesti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Tehtävä edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta sekä valmiutta liikkua eri toimipisteiden välillä tarpeen mukaan.
Arvostamme soveltuvaa koulutusta sekä aikaisempaa kokemusta hankinta-, tilaus-, talous- tai koordinointitehtävistä. Julkisten hankintojen tuntemus ja hankintalainsäädännön perusteiden ymmärtäminen katsotaan merkittäväksi eduksi. Menestyt tehtävässä, jos työskentelet järjestelmällisesti, oma-aloitteisesti ja analyyttisesti, hahmotat kokonaisuuksia sekä nautit yhteistyöstä erilaisten sidosryhmien kanssa.
Tarjoamme sinulle Epassi Flexin, jota voit käyttää liikuntaan, kulttuuriin, työmatkapalveluihin, hyvinvointipalveluihin sekä matkapuhelinetuuden.Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.
Palkkaus on 2 700–2 900 €/kk koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen perusteella + mahdollinen kokemusvuosilisä
Työt alkavat 1.10.2026 tai sopimuksen mukaan.
Tehtävässä noudatettava työehtosopimus on YTES.
Jätä hakemuksesi pian ja liitä mukaan CV, sillä aloitamme hakemusten läpikäynnin jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä.
Vantissa toiminta perustuu hyvän arjen luomiseen kaikille asiakkaillemme niin pienille päiväkotilapsille kuin vanhemmallekin väelle. Teemme tärkeää työtä vantaalaisten arjen onnistumiseksi ateria-, vartiointi-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluissa. Meitä on noin 900 ja teemme työtämme asettaen ihmiset ensin, asiakkaat ja työntekijät, luoden asiakaskokemusta, joka yllättää positiivisesti ja valinnoissamme kannamme vastuuta ympäristöstä ja vantaalaisista. Tule mukaamme kehittämään meistä vielä parempia kumppaneita asiakkaille.
Lisätietoja tehtävästä antaa Hannakaisa Haanpää ajalla 21.7.–7.8.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori