Tekninen johtaja
Nurmeksen kaupunki
✨ Miksi tämä sopiiJohtaja vastaa kaupunkiympäristön suunnittelusta ja kehittämisestä. Tehtävään vaaditaan vahvaa kokemusta organisaation ja henkilöstön johtamisesta.
Kuvaus
Kaupunkirakennepalveluiden toimiala vastaa erityisesti toimivan ja viihtyisän
elinympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Tavoitteena on
elinvoimainen ja toimiva kaupunki, joka vastaa asukkaiden ja elinkeinoelämän
muuttuvia tarpeita.
Teknisen johtajan vakinaiseen virkaan haetaan monipuolista osaajaa, jolla on jo vahvat näytöt onnistumisista organisaation ja henkilöstön johtamisesta.
Tekninen johtaja johtaa ja kehittää kaupunkirakennepalveluiden toimialaa kaupunginhallituksen, kaupunkirakennelautakunnan ja kaupunginjohtajan ohjauksessa.
Hän vastaa kaupunkirakennelautakunnan asioiden valmistelusta, esittelystä ja täytäntöönpanosta sekä osallistuu kaupungin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen
johtoryhmän jäsenenä.
Kelpoisuusvaatimukset:
- soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi opistoasteinen tutkinto,
- riittävä kokemus johtamistehtävistä.
Työssä edellytetään johtamistaitoa, talouden hallintaa ja strategista kehittämisotetta,
hyviä neuvottelu-, esihenkilö- ja vuorovaikutustaitoja, sekä paineensietokykyä ja taitoa priorisoida työtehtäviä. Eduksi luetaan kunnallisen päätöksenteon ja toimintaympäristön tuntemus sekä kokemus elinvoiman kehittämistehtävistä.
Nurmeksen kaupungin työntekijöitä halutaan auttaa onnistumaan ja viihtymään työssään ja siksi tarjolla on monipuolisia henkilöstöetuja, mm. ePassi, osittainen etätyömahdollisuus, koulutusta osaamisen kehittämiseen, kattava työterveyshuolto sekä kokeneen työyhteisön tuki.
Virka täytetään 1.3.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hakijat voivat esittää oman palkkatoivomuksensa. Palkkaus KVTES:n mukaan.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus
terveydentilastaan. Virkaa täytettäessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset tulee lähettää 26.11.2026 klo 15.00 mennessä sähköisesti Kuntarekry.fi - sivujen kautta. Sähköiseen hakulomakkeeseen on tallennettava kaikki se työkokemus ja koulutus, johon hakija haluaa työtä hakiessaan viitata. Hakijan tulee esittää haastattelussa alkuperäiset opinto- ja työtodistukset.
Haastattelut pidetään 9.12. ja 11.12.2026.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori