TyönhakuAI← Takaisin hakuun

Kasvatusohjaaja

Jämsän kaupunki
📍 Jämsä🕐 KokoaikainenJulkaistu 1.9.2026
✨ Miksi tämä sopiiKasvatusohjaaja tukee oppilaita koulutyössä ja ehkäisee syrjäytymistä. Tehtävä vaatii kykyä ohjata oppilaita kohti itsenäisyyttä ja yhteistyötä monialaisen verkoston kanssa.

Kuvaus

Haemme Jämsänkosken yhtenäiskoululle kasvatusohjaajaa ajalle 21.9.2026-30.6.2027. Kasvatusohjaaja tukee koulun kasvatustyötä ohjaten oppilasta yhdessä monialaisen verkoston kanssa siten, että se mahdollistaa oppilaan kehittymisen omatoimiseksi ja itsenäiseksi yksilöksi osana omaa lähiyhteisöään. Työn keskeisenä ajatuksena on yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä tukea ja ohjata oppilasta saavuttamaan perusopetuksen oppimäärän. Arjessa tämä on koulupudokkuuden ehkäisemistä kouluyhteisöstä, syrjäytymisen ja kiusaamisen ennaltaehkäisyä sekä siihen tarvittaessa tarttumista, oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja arjenhallinnan tukemista sekä itsetunnon vahvistamista. Yhteisöllisyyden luominen oppilaille sekä hyvinvoinnin lisääminen luokkatasolla on tärkeä työn osa-alue, sillä se tukee koulumotivaatiota. Kasvatusohjaaja on koulun arjessa ns. "matalan kynnyksen henkilö", johon niin oppilaan kuin vanhemmankin on mahdollisimman helppo ottaa yhteyttä. Kasvatusohjaaja on puolueeton selvittelijä oppilaan asioissa kouluarjessa, opetus- sekä ohjaushenkilöstön tuki oppilaan vaikeuksissa ja läsnä oleva kuuntelija kaikille osapuolille. Kasvatusohjaajan tärkein osa-alue on tarjota oppilaille varhaista tukea ja olla heitä ohjaava tukihenkilö koulun arjessa. Hän on rinnalla kulkija ja kuuntelija, tsemppari ja motivoija. Keskeistä on toimia myös linkkinä kodin ja koulun välillä. Tehtävän edellyttämä koulutus: alempi korkeakoulu aste. Kasvatusohjaajan tehtävä edellyttää alan soveltuvaa koulutusta ja riittävää työkokemusta kasvatus- ja/tai opetusalalla. Työ edellyttää ihmisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kielellisen kehityksen tuntemista ja ymmärtämistä sekä tietojen soveltamista työssä vastaan tulevissa tilanteissa. Tehtävässä vaaditaan tarvittaessa erityisosaamista tietyiltä kehityksen osa-alueilta tai valmiutta opetella joitakin erityistaitoja tai uusia menetelmiä. Kasvatusohjaajalta vaaditaan erinomaiset vuorovaikutus-, ohjaus- ja yhteistyötaidot. Työ vaatii erinomaista havainnointikykyä, tilannetajua, harkintaan perustuvaa ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa sekä joustavuutta ja aloitteellisuutta. Tehtävä sijoittuu ensisijaisesti alakoulun koulunkäyntitaitoja kuntouttavalle ja tukevalle 1-6 lk erityisluokalle. Tehtävässä olet osana erityisluokan muuta tiimiä yhteistyössä erityisluokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan kanssa. Muu työaika ja työtehtävät sijoittuvat yläkoulun puolelle, jossa tehdään yhteistyötä kouluvalmentajamme kanssa. Työaika: 38,25h Palkkaus: KVTES, palkkaryhmien ulkopuolinen, B-taso 2826,07 € Valitun on ennen valintapäätöksen vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja nähtäväksi lain nro 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 pv:n kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Valitun edellytetään osallistuvan palvelussuhteen alussa Jämsän kaupungin työterveyshuollon suorittamaan työhöntulotarkastukseen, joka sisältää huumausainetestauksen. Jämsän kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän käytössä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa. Hakemukset tulee toimittaa Kuntarekryn kautta 10.92026 klo 23:59 mennessä. Haastattelut ovat viikolla 38. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Katso ilmoitus ja hae →

Lähde: Työmarkkinatori