varhaiskasvatuksen opettaja
Perhon kunta
✨ Miksi tämä sopiiPerhon kunta etsii varhaiskasvatuksen opettajaa Mäntymetsän päiväkotiin. Tehtävään kuuluu tiimin pedagoginen johtaminen, ja hakijalta edellytetään pedagogista osaamista sekä hyviä yhteistyötaitoja.
Kuvaus
Perhon kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan toimi Mäntymetsän päiväkodissa.
Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänkuvaan kuuluu vastata työtiiminsä pedagogisesta johtamisesta. Toivomme sinulla olevan taitoa ja osaamista pedagogisen toiminnan suunnitteluun, toteutukseen, kehittämiseen sekä arviointiin. Edellytämme kykyä työskennellä yhteistyössä lasten, huoltajien, työyhteisön sekä mahdollisen moniammatillisen tiimin kanssa. Arvostamme oma-aloitteisuutta, positiivista ja joustavaa asennetta, sekä kokemusta varhaiskasvatuksen työtehtävistä.
Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) tai siirtymäsäännöksen (75§) mukaisesti. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.
Valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa (504/2002) tarkoitettu rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työsuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti. Haastattelut toteutetaan Mäntymetsän päiväkodilla 2.9.2026. Työ alkaa 7.9.2026 tai sopimuksen mukaan.
Perhon kunta on savuton työpaikka ja toteutamme tuoksuton kunta -periaatetta. Perhon kunta kannustaa liikkumaan myös työajalla.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori