TyönhakuAI← Takaisin hakuun

Nuorisonohjaaja

Lahden Nuorisopalvelut
📍 Lahti🕐 KokoaikainenJulkaistu 10.8.2026
✨ Miksi tämä sopiiNuorisonohjaaja järjestää matalan kynnyksen harrastustoimintaa Lahden kouluissa. Tehtävä vaatii nuorten tarpeista lähtevää ohjaus-, suunnittelu- ja kehitystyötä.

Kuvaus

Harrastamisen Lahden mallissa tehtäväsi on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia järjestämällä harrastustoiveita vastaavaa maksutonta, matalankynnyksen harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Toinen tehtävistä sijoittuu Mukkulan kouluun ja toinen Tiirismaan kouluun. Pääset mukaan jo vakiintuneeseen työmuotoon. Harrastustoiminnan ohjaajana tekemäsi nuorisotyö on ennaltaehkäisevää ja nuorten tarpeista lähtevää ohjaustyötä, jota suunnittelet, arvioit ja kehität yhteistyössä koulun henkilökunnan ja keskustan alueen tiimisi kanssa. Tehtäviisi kuuluvat mm. nuorten harrastusneuvonta, tuki ja ohjaaminen harrastusryhmien löytämisessä, harrastustoiminnan suunnittelu, kehittäminen ja ryhmien ohjaaminen. Odotamme hakijan olevan sinut itsensä kanssa, myös ammatillisesti - nuorisotyö on "aikuisten hommaa". Työssä suoriutuminen edellyttää taitoa kohdata nuoret turvallisena aikuisena sekä hyviä vuorovaikutus- ja kohtaamistaitoja. Tehtävässä tarvitset positiivista, joustavaa sekä tekevää asennetta, hyviä kohtaamis- ja viestintätaitoja, yhteistyökykyä ja oma-aloitteisuutta. Eduksi on kokemus moniammatillisesta yhteistyöstä. Arvostamme kykyä organisoida ja kehittää sekä taitoa toimia muuttuvissa arjen tilanteissa. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden käyttää omia vahvuuksiasi ja osaamistasi. Vastaavasti saat tukea ja sparrausapua muilta tiimisi työntekijöiltä. Aluetiimiin kuuluvat lisäksesi koululla työskentelevä koulunuorisotyöntekijä sekä alueen avoimen nuorisotilatyön nuorisonohjaajat ja ohjaajat. Tiimissä suunnittelette ja toteutatte yhteistyössä alueen nuorten hyvinvointia tukevaa nuorisotyötä. Aluetiimin lisäksi saat työhösi tukea harrastustoiminnan ohjaajien yhteisestä työmuototiimistä sekä työmuototiimiä luotsaavalta harrastuskoordinaattorilta. Toivomme sinulla olevan joko nuorisoalan tai liikunnanohjauksen toisen asteen ammatillinen tutkinto, yhteisöpedagogi (AMK)- tai liikunnanohjaaja (AMK) -tutkinto. Tehtävässä onnistuminen edellyttää kokemusta nuorten kanssa työskentelystä ja eduksi katsotaan kokemus kouluympäristössä tehtävästä harrastustoiminnan ohjaamisesta. Hyvinvoinnin tukemiseen tarjoamme Edenred-henkilöstöedun, johon sisältyy liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu. Olet myös oikeutettu työmatkaetuun ja sovittuihin lounasetuihin sekä käyttämään Työterveys Mehiläisen työterveyspalveluita. Tehtävät ovat voimassa toistaiseksi. Työ alkaa sopimuksen mukaan, mutta toivomme, että voit aloittaa tehtävässä viimeistään 1.10.2026. Harrastustoiminnan ohjaajan palkka on 2665,80 €/kk ja työaika 38,25 h/vk. Päivittäinen työaika vaihtelee kello 8 ja 18 välillä. Työtä voi ajoittain olla myös iltaisin ja viikonloppuisin. Koska työtä tehdään lasten ja nuorten parissa, tarkistamme rikostaustaotteen ennen työsuhteen alkua. Tehtävissä on 6 kuukauden koeaika. Merkitse hakemukseesi koulutuksesi ja työkokemuksesi. Alkuperäiset tutkintotodistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Haastattelut järjestetään Lahdessa 27.8.2026 ja 28.8.2026. Jätä hakemuksesi Kuntarekryn kautta 24.8.2026 klo 15.00 mennessä. Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla! https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Katso ilmoitus ja hae →

Lähde: Työmarkkinatori