Perusopetuksen lehtori (BI ja GE)
Mäntsälän kunta
✨ Miksi tämä sopiiMäntsälän kunta hakee biologian ja maantiedon lehtoria perusopetukseen. Tehtävä edellyttää vastuullista ja tiimityöskentelyyn kykenevää otetta.
Kuvaus
Parhaan arjen Mäntsälä!
Mäntsälän opetuspalveluissa toimintaamme ohjaa asiakaspalvelun näkökulma. Palveluiden keskiössä ovat lapset ja nuoret. Meitä yhdistää yhteinen tavoite oppilaiden ja henkilöstön hyvinvoinnin, pedagogiikan ja turvallisen oppimisympäristön kehittämiselle. Uskomme vastuulliseen työotteeseen ja tiimimäiseen työskentelytapaan. Tule mukaan rakentamaan yhdessä parhaan arjen paikkakuntaa. Toimimme tänään - katsomme tulevaan.
Haemme opetuspalveluihin biologian ja maantiedon lehtoria määräaikaisesti ajalle 7.9.2026-31.7.2027. Viran ensisijainen sijoituspaikka on tehtävän alkaessa Riihenmäen koulu. Tehtävä sijoittuu vuosiluokille 7-9. Tehtävä on tulossa virkana auki myöhemmin.
Hakijalta odotamme hyviä yhteistyötaitoja, opetussuunnitelman ja oppimisen tuen tuntemusta ja soveltamista opetuksen arjessa sekä erilaisten oppijoiden huomioimista opetuksessa. Arvostamme kehittävää ja kokeilevaa työotetta niin omassa opetuksessa kuin osana kouluyhteisöä. Etsimme henkilöä, joka tuo oman panoksensa yhtenäiskoulumme yhteisöllisyyden ja ilon luomiseen kouluarjessa. Odotamme kannustavaa ja hyvän huomaavaa, tuen tarpeet ja oppilaan tilanteen huomioivaa pedagogista otetta, jossa oppilasta tuetaan kasvamaan koululaisena ja ryhmän jäsenenä.
Riihenmäen koulu sijaitsee Mäntsälän kunnan keskustassa kävelymatkan päässä juna-asemalta. Koulu toimii yhdessä rakennuksessa. Riihenmäen koulu on yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 630 oppilasta. Tänä lukuvuonna luokilla 1-6 ryhmiä on yhteensä 14. Luokilla 7-9 ryhmiä on 20. Koulussa toimii erityisluokkia ja painotetun opetuksen yrittäjyysluokkia. Mottomme on olla samalla puolella niin hyvissä kuin haastavissa tilanteissa.
Olisitko sinä osa Riihiksen porukoita? Näin mahdolliset tulevat työkaverisi kertovat omasta työpaikastaan:
Riihiksessä moni arjen asia toimii hyvin. Kysymyksiin saa vastauksia ja asioita selvitetään. Itse olen Riihiksessä saanut keskittyä paljon opettamiseen ja tärkeäksi katsomiini asioihin.
Riihis on reilu työpaikka. Riihiksellä et jää yksin. Riihiksellä olet osa yhteisöä.
Riihiksessä et työskentele yksin, vaan osana erittäin ammattitaitoista henkilökuntaa. Työyhteisö puhaltaa vahvasti samaan hiileen. Lasten ja nuorten oppimista tuetaan yhdessä oppilasta kuunnellen. Oppimisen ja opetuksen puitteet ovat kunnossa. Opettajuutta tuetaan. Ympäristö tukee monenlaista oppimista. Napakymppi valinta!
Tervetuloa valoisaan kouluun hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Tarjolla on seuraa iloisessa, osaavassa ja luotettavassa porukassa. Koulun mielenkiintoiset ja vaihtelevat tilat tarjoavat virikkeitä ja ympäröivässä luonnossa on kiva ulkoilla ja liikkua.
Lämmin ilmapiiri, jonka ansiosta jokaisena aamuna on kiva tulla töihin.
Tutustu Mäntsälä [kouluihin](https://www.mantsala.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/koulut/).
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaan. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Palkkaus ja virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virkaehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Kelpoisen opettajan tehtäväkohtainen palkka: 3325,47 eur/kk. Lisäksi voidaan maksaa vuosisidonnaista lisää aiemman työkokemuksen perusteella. Määräaikaisessa tehtävässä koeaika on enintään puolet määräaikaisuuden kestosta.
Mäntsälä on koulutus- ja kehitysmyönteinen kunta. Tuemme työssä jaksamista liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun avulla.
Määräaikaiseen virkaa valitun on pyydettäessä toimitettava selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ja esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi, 504/2002) viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
Lisätietoja tehtävästä antaa johtava lehtori Noora Kulmala, puh. 040 3146789 tai sp. noora.kulmala@edu.mantsala.fi.
Jätä hakemuksesi sähköisesti 28.8.2026 mennessä osoitteessa: https://mantsala.rekrytointi.com/paikat/?o=A_LOJ&list=1[Avoimet työpaikat - mantsala.rekrytointi.com](https://mantsala.rekrytointi.com/paikat/?o=A_LOJ&list=1) . Liitä hakemukseen hakukirje ja ansioluettelosi. Toivomme hakemuksia eri ikää, sukupuolta, taustaa ja erilaisia vähemmistöjä edustavilta henkilöiltä.
Mäntsälä on vireä ja vehmas kunta, jossa eletään turvallista, ihmisenkokoista arkea sujuvien palveluiden, monipuolisten vapaa-ajan mahdollisuuksien ja kätevien liikenneyhteyksien äärellä. Kunnan keskeiset arvot, turvallisuus, osallistava yhteisöllisyys ja vastuullinen, kehittävä vire ohjaavat toimintaamme. Haluamme olla parhaan arjen paikkakunta, jossa on hyvä elää, työskennellä ja yrittää.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori