Liikunnanohjaajan määräaikainen tehtävä
Kunnallistekniikka ja liikunta
✨ Miksi tämä sopiiLiikunnanohjaaja opettaa uintia, ohjaa vesiliikuntaa ja valvoo uintia Kajaanissa. Tehtävä vaatii soveltuvan koulutuksen, asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.
Kuvaus
Kajaanin kaupungin Vesiliikuntakeskuksessa Kaukavedessä on haettavana liikunnanohjaajan määräaikainen tehtävä ajalle 27.8.2026-30.5.2027 tai sopimuksen mukaan.
Liikunnanohjaajan tehtäviin kuuluu uinninopetus, vesiliikuntaryhmien ohjaus ja uinninvalvonta sekä Kaukaveden palveluiden suunnitteluun ja viestintään liittyvät tehtävät. Arvostamme asiakaspalveluhenkisyyttä, vuorovaikutustaitoja sekä yhteistyökykyä monien asiakasryhmien sekä työyhteisön kesken.
Tehtävän kelpoisuutena on soveltuva liikunta-alan tutkinto. Eduksi katsomme hakijalta SUH Ry:n uimaopettaja- ja uinninvalvojatutkintoja sekä aikaisempaa työkokemusta liikunnanohjaajan työstä.
Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä erikseen pyydettäessä todistus huumausainetestistä. Tehtävän koeaika on neljä kuukautta.
Ennen tehtävän alkamista työntekijän tulee suorittaa Kuluttajaviraston säädöksien mukainen hengenpelastusuinti hyväksyttävästi.
Työaika on 38,25 h/vko. Palkkaus määräytyy Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Työ on viikonlopputyötä sisältävää kaksivuorotyötä.
Ympäristötekninen toimiala
Ympäristöteknisellä toimialalla näet työsi jäljen konkreettisesti päivittäin. Huolehdimme siitä, että Kajaani on viihtyisä ja sujuva kaupunki: kadut ja puistot ovat kunnossa, liikuntapaikat kutsuvat liikkumaan ja rakennettu ympäristö kehittyy kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Toimiala vastaa laajasti mm. kaavoituksesta ja maankäytöstä, kunnallistekniikasta, toimitiloista, kiinteistöistä, liikuntapalveluista sekä rakennusvalvonnasta ja ympäristönsuojelusta. Meillä työskentelee ammattilaisia suunnittelijoista ja insinööreistä kunnossapidon osaajiin ja lupaviranomaisiin. Työnantajana Kajaanin ympäristötekninen toimiala tarjoaa sinulle monipuolisia työtehtäviä, mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tulevaisuuden Kajaania yhdessä muiden toimialojen,kumppaneiden ja kaupunkilaisten kanssa.
Kajaanin kaupunki on monialainen työnantaja, joka arvostaa työn ja perhe-elämän tasapainoa. Perheiden monimuotoisuus nähdään vahvuutena, ja haluamme kehittää jatkuvasti käytäntöjämme entistä perheystävällisemmiksi. Lue lisää Kajaanin kaupungista työnantajana: kuntarekry.fi/kajaaninkaupunki
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori