Varhaiskasvatuksen opettaja, Silkkiniityn päiväkoti
Espoon kaupunki
✨ Miksi tämä sopiiEspoon kaupunki hakee varhaiskasvatuksen opettajaa alle 3-vuotiaiden ryhmään Silkkiniityn päiväkotiin. Tehtävä edellyttää varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyttä.
Kuvaus
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen tehtävään 31.8. alkaen Silkkiniityn päiväkotiin. Päiväkodissamme on 6 lapsiryhmää, joista kaksi on eskariryhmiä. Toinen esiopetusryhmistä on ruotsin kielen kielikylpyryhmä. Nyt haettava tehtävä on pienten alle kolmevuotiaiden lasten ryhmässä.
Olemme kannustava ja kehittämismyönteinen päiväkoti. Panostamme työhyvinvointiin ja meille huumori ja yhdessä tekeminen ovat tärkeitä asioita. Työyhteisömme on avoin, kannustava ja helposti lähestyttävä. Yksikössämme on apulaisjohtajamalli eli henkilöstön tukena työskentelee varhaiskasvatusyksikön johtaja ja apulaisjohtaja. Meille esihenkilöinä on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus tehdä vaikuttavaa työtä. Työsi tukena toimii myös laaja-alainen erityisopettaja.
Päiväkodissamme näkyvät vahvasti lasten osallisuus, yhteisöllisyys sekä lämmin ja arvostava kohtaaminen. Hyödynnämme aktiivisesti lähiympäristöä ja luontoa. Sijaintimme Tapiolan keskustassa tarjoaa paljon mahdollisuuksia hyvien kulkuyhteyksien lisäksi myös kulttuurielämyksiin lasten kanssa. Myös päiväkotimme piha on täysin uusittu remontissa tänä vuonna. Jos nämä asiat saavat myös sinut innostumaan, sovit meille erinomaisesti.
Tarjoamme sinulle mentorointiohjelmamme tuen aloittaessasi varhaiskasvatuksen opettajan työt. Mentorointiryhmän tuella espoolainen varhaiskasvatus tulee sinulle tutuksi ja opit tunnistamaan omat vahvuutesi ja osaamisesi. Samalla saat aineksia omaan ammatilliseen kasvuun ja työhyvinvointiin. Pääset keskustelemaan kokeneen mentorin kanssa uran alkuvaiheeseen liittyvistä iloista ja haasteista, ja tutustut myös muihin varhaiskasvatuksen opettajina aloitteleviin kollegoihin.
Työpaikan nimi ja osoite: Silkkiniityn päiväkoti, Opinkuja 1, 02100 Espoo
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on määräaikainen ajalle 31.8.-31.5.2027.
Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Lisäksi arvostamme hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti.
Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!
Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää
Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan.
Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä.
Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia.
Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan.
Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä: keha.rekrytointi@espoo.fi. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti.
Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori