TyönhakuAI← Takaisin hakuun

Ohjaaja

Villa Kukkumäki Oy
📍 Villa Kukkumäki Oy, Lohja🕐 KokoaikainenJulkaistu 12.8.2026
✨ Miksi tämä sopiiEtsimme ohjaajaa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa työskentelyyn. Tehtävä vaatii vahvaa ammattitaitoa ja välittämistä.

Kuvaus

Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä Villa Kukkumäkeen - sinne, missä riittää vilinää ja vilskettä, mutta ennen kaikkea välittämistä ja vahvaa ammattitaitoa! Etsimme joukkoomme uutta ohjaajaa työskentelemään erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa. Villa Kukkumäki on lastensuojelun erityisyksikkö, jossa tehdään intensiivistä ja pitkäjänteistä työtä traumataustaisten, psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten kanssa. Yksikössämme asustelee 7–17-vuotiaita lapsia, joilla on usein jonkin asteisia kehitysviiveitä, neuropsykiatrisia erityispiirteitä ja käytöshäiriöille ominaista oireilua. Villa Kukkumäen arki on täynnä elämää, tilanteita ja tunnetta – ja juuri siksi se on merkityksellistä. Arkemme rakentuu selkeistä rajoista ja rakkaudesta, yhteisöllisyydestä sekä ennakoitavasta ympäristöstä, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä yksilöllisesti. Työmme tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille eheyttävä arki, jossa lapsi voi kokea tulevansa nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Toivomme sinulta: - Valmiutta kohdata lasten haastava käyttäytyminen sensitiivisesti ja jämäkästi. - Aitoa kiinnostusta työskennellä haastavissa elämäntilanteissa olevien lasten kanssa. - Hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja paineensietokykyä. - Halua sitoutua korjaavien ihmissuhteiden rakentamiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn. Odotamme sinulta: - Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan tutkintoa (esim. sosionomi, sairaanhoitaja). - Kokemusta lastensuojelusta ja erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelystä. - Kiinnostusta tai osaamista traumatyöstä, kiintymyssuhdehäiriöistä ja käyttäytymisen haasteista. Plussaa, jos sinulla on: - Kokemusta neuropsykiatrisesta kuntoutuksesta tai traumaosaamista. - Luovaa otetta – ehkä soitat kitaraa, pidät eläimistä, askartelet tai tykkäät metsäretkistä. Jos haluat tulla osaksi työyhteisöä, jossa vilinä ja vilskekin voi olla voimavara – ja jossa jokaisella on mahdollisuus olla juuri oma itsensä – lähetä hakemuksesi meille!
Katso ilmoitus ja hae →

Lähde: Työmarkkinatori