TyönhakuAI← Takaisin hakuun

Nuorisotoiminnan ohjaajan sijaisuus

Lempäälän kunta
📍 Lempäälä🕐 KokoaikainenJulkaistu 12.8.2026
✨ Miksi tämä sopiiHaetaan nuorisotyön ohjaajaa Lempäälän Halkolan nuorisotilalle tukemaan nuorten kasvua ja itsetuntoa. Työ sisältää nuorisotilatoimintaa, työpajoja ja loma-ajan toimintaa.

Kuvaus

Tehtävän pääpainopisteenä on Lempäälän keskustan alueella tehtävä nuorisotyö. Tehtävä sijoittuu pääsääntöisesti Lempäälän keskustan alueella sijaitsevalle Halkolan nuorisotilalle. Työtä toteutetaan yhdessä työparin kanssa. Nuorisotoiminnan ohjaajana olet tukemassa lasten ja nuorten kasvua, vahvistamassa itsetuntoa sekä antamassa valmiuksia yhteiskunnan osana toimimiseen. Tehtäviin voi sisältyä muun muassa nuorisotilatoimintaa, erilaisia työpajoja, loma-aikojen toimintaa, kulttuurista sekä digitaalista nuorisotyötä. Tarjoamme monipuolista nuorisoalan työtä, jossa sinulla on mahtava työyhteisö tukenasi. Edellytämme oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, ohjaustaitoja sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Viikkotyöaika tehtävässä on 38,25 h/vko. Työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Valituksi tulleen henkilön tulee toimittaa ennen työsuhteen vastaanottamista nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto. Lempäälän kunnan tapahtumissa ja tiloissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
Katso ilmoitus ja hae →

Lähde: Työmarkkinatori