Ehkäisevän työn ohjaaja, Turku
SOS-Lapsikylä
✨ Miksi tämä sopiiOhjaat ehkäisevää työtä lasten ja nuorten parissa. Tehtävä vaatii organisointikykyä ja sitoutumista lasten oikeuksien puolustamiseen.
Kuvaus
Rohkeus | Sitoutuminen | Luottamus | Vaikuttavuus | Vastuullisuus
Me SOS-Lapsikylässä puolustamme rohkeasti lapsen oikeuksia. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Tule tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä kanssamme!
Haemme SOS-Lapsikylään
Ohjaajaa Turun alueelle
Mitä haemme?
Haemme SOS-Lapsikylään Turun alueelle organisointikykyistä ja osaavaa ohjaajaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen.
Ehkäisevän työn ohjaaja toteuttaa ja kehittää SOS-Lapsikylän yleishyödyllistä ehkäisevää työtä omalla toiminta-alueellaan yhdessä alueellisen ehkäisevän työn tiimin kanssa. Ohjaajan työtehtävät painottuvat työsuhteen alussa Unelmista totta – harrastustuen ja Opiskelun tuen työtehtäviin sekä SOS-Chillaamo ryhmien toteutusten koordinointiin ja ryhmien ohjaamiseen nuorille eri toimintaympäristöissä. Ohjaaja vastaa osaltaan olemassa olevien ehkäisevän työn toimintojen kehittämisestä, suunnittelusta ja toteuttamisesta. Lisäksi ohjaaja osallistuu verkostotyöhön ja tapahtumiin alueella.
Mitä odotamme sinulta?
Jos olet sydämeltäsi lapsen oikeuksien puolustaja, tunnet lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavat ilmiöt, olet kiinnostunut heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukemisesta ja olet aikaansaava, pirteä ohjaajaluonne, olet todennäköisesti etsimämme henkilö.
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa sosiaali-, nuoriso- tai kasvatusalan AMK-tasoista koulutusta sekä kokemusta nuorten kanssa työskentelystä. Kokemuksen vapaaehtoisten ohjaamisesta katsomme eduksi.
Hakemamme henkilö on ennakkoluuloton, innovatiivinen, kokonaisuuksia hahmottava sekä itseohjautuva. Hän kykenee toimimaan vaihtuvissa toimintaympäristöissä ja hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän kykenee itsenäiseen työhön ja osaa toimia monikulttuurisessa toimintaympäristössä sekä kykenee työskentelemään vauhdikkaissakin tilanteissa joustavasti ja ammatillisesti.
Tehtävä vaatii hyviä lasten- ja nuorten yksilö- ja ryhmänohjaustaitoja, joten toivomme, että sinulla on näistä kokemusta. Kokemus lastensuojelu- ja/tai nuorisotyöstä, lapsiperheiden tukipalvelujen tuntemus sekä osallisuus- ja erilaisten ryhmätoimintaan liittyvien menetelmien hallinta ovat eduksi. Ajokortti katsotaan eduksi.
Mitä me tarjoamme?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtävän lastensuojelun asiantuntijaorganisaatiossa. Pääset osaksi noin 170 työntekijän uudistushaluista SOS-lapsikyläyhteisöä. Meillä on käytössä joustava hybridityön malli ja sinulla on mahdollisuus tehdä töitä itseohjautuvasti ja itsenäisesti työyhteisön tuella. Perehtymisesi tukena on SOS-Lapsikylän sähköinen oppimisympäristö Kyläkoulu.
Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Työaika on 37,5 tuntia viikossa ja tehtävän palkkaus on työkokemuksesta riippuen noin 2546,91-2 903,48 euroa/kk (Sosiaalialan järjestöjen TES, VR4).
SOS-Lapsikylä tukee henkilöstön jaksamista mm. mahdollisuudella kattavaan työterveyshuoltoon sekä liikunta- ja hyvinvointiedulla. Lisäksi tuemme lounasruokailua ja tarjoamme henkilöstöllemme vapaa-ajan vakuutuksen.
Lisätietoja:
Lisätietoja tehtävästä antaa ehkäisevän työn aluevastaava Tatu Savolainen, p. 044 4938578 pe 14.8. klo 13-14 ja to 20.8. klo 15-16. Hae tehtävää 25.8.2026 mennessä verkkosivujemme sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa https://sos-lapsikyla.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=649
Työtehtävä alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Saatamme haastatella hakijoita jo hakuaikana. Toivomme kuulevamme sinusta pian!
Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.
SOS-Lapsikylä
SOS-Lapsikylä on lapsen oikeuksia edistävä kansainvälinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. Olemme voittoa tavoittelematon lastensuojelun asiantuntija, palveluntuottaja sekä lasten, nuorten ja perheiden auttaja. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962, ja se on kansainvälisen [SOS Children's Villages -järjestön](http://www.sos-childrensvillages.org/) jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa.
[sos-lapsikyla.fi](https://www.sos-lapsikyla.fi/) | [LinkedIn](https://www.linkedin.com/company/sos-children's-villages-finland/) | [Facebook](https://www.facebook.com/SOSLapsikyla)
Matkalla mahdollisuuksien mittoihin.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori