Suomen kielen ja kirjallisuuden päätoiminen tuntiopettaja
Nokian kaupunki, Sivistyspalvelut
✨ Miksi tämä sopiiHaemme suomen kielen ja kirjallisuuden opettajaa Harjuniityn kouluun Nokialle. Edellytämme aineenopettajan pätevyyttä.
Kuvaus
Haemme Nokian kaupungissa sijaitsevaan Harjuniityn kouluun suomen kielen ja kirjallisuuden päätoimisen tuntiopettajan tehtävään määräajaksi ajalle 4.8.-30.11.2026.
MILLAINEN ON HARJUNIITYN KOULU
Vuonna 2015 perustettu n. 930 oppilaan Harjuniityn yhtenäiskoulu sijaitsee Nokian länsipuolella luonnonkauniin harjun syleilyssä. Meille on helppo kulkea Nyssellä tai omalla autolla kauempaakin. Meillä on yleisopetuksen lisäksi painotettua opetusta LUMA-luokalla (7-9). Oppilaiden tukena koulussa työskentelee vakituisesti myös yhteisöohjaaja.
Koulumme arvot ovat arvostava kohtaaminen sekä hyvinvoiva ja turvallinen työyhteisö. Olemme saaneet palautetta, että Harjuniittyyn on mukava tulla, perehdytykseen on panostettu ja uudet ihmiset otetaan hyvin osaksi isoa yhteisöä. Tavoitteemme on mahdollistaa tasapainoinen arki, jossa on tilaa vapaa-ajalle, harrastuksille ja arvoa tuottavalle työlle. Meillä pääset aidosti vaikuttamaan lasten hyvinvointiin omien vahvuuksiesi mukaisesti.
MITÄ HAEMME
Tehtäväsi pääpaino on yläkoulun suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana toimiminen, mutta opetuksessa tulee pystyä huomioimaan myös S2-oppilaat. Työskentelet yhteistyössä muiden opettajien ja koulunkäynninohjaajien kanssa varmistaaksesi, että jokainen oppilas saa tarvitsemansa tuen. Tämän vuoksi odotamme halukkuutta ja taitoa toimia tiimissä sekä kokemusta kielten opetuksesta. Digitaalisten oppimisympäristöjen tunteminen nykyaikaisessa av-ympäristössä katsotaan eduksi.
Suomen kielen ja kirjallisuuden asiantuntijuuden sekä työkokemuksen lisäksi etsimme ihmistä, joka on ratkaisukeskeinen, kehitysmyönteinen ja näkee ympärillään mahdollisuuksia. Sinulla tulisi olla halu jakaa omaa osaamistasi muille. Olet avoin yhteis- ja/tai samanaikaisopettajuutta kohtaan.
MITÄ TARJOAMME
Meillä Harjuniityssä pääset osaksi isoa työyhteisöä. Perehdytämme sinut uuteen työhösi ja esihenkilöt tukevat työntekoasi. Uutena työntekijänä saat itsellesi nimetyn mentorin, jonka tehtävä on auttaa sinua tutustumaan koulun toimintatapoihin ja yhteisiin käytänteisiin. Pääset osaksi kolmen hengen suomen kieltä ja kirjallisuutta opettavien opettajien tiimiä, jonka tehtävä on opastaa sinut Harjuniityn koulun kielten opetuksen käytänteisiin, kirjasarjoihin ym. Lisäksi koulussamme toimii koko koulun kattavat teematiimit, joiden toiminnassa pääset toivottavasti käyttämään vahvuuksiasi.
Harjuniityn koululle on myönnetty Erasmus+ -akkreditointi. Erasmus+ mahdollistaa oppilaiden lisäksi koko henkilökunnalle mahdollisuuden halutessaan osallistua kansainväliseen toimintaan.
Hyvän huomaaminen ja aidot kohtaamiset yhteisömme jäsenten välillä ovat toimintamme perusta. Harjuniityn koulussa toteutetaan mm. joustavia opetusjärjestelyjä ja yhteisopettajuutta.
Voit tutustua kouluumme nettisivujen lisäksi Instagramissa
@harjuniitty_erasmus
@harjuniityn_nuorisotila
@harjuniityn_oppilaskunta
@harjuniityn_vanhempainyhdistys
@karoliinaope
@luma_harjuniitty
@pekegeo
@pena_hommailee
@yhteisoohjaaja_terhi
Nokian kaupungin opetuspalvelut on laatinut kattavan kehittämissuunnitelman vuosille 2023-2030. Koulujen toiminta Nokialla pohjautuu suunnitelman tavoitteisiin. Kehitettäviksi alueiksi on valittu seuraavat painopisteet: yhteisöllisyys ja osallisuus, tunne- ja vuorovaikutustaidot, alkuopetus, johtaminen, jatkuva kouluttautuminen sekä turvallisuusosaaminen. Koulujen arkeen pyritään integroimaan vision mukaisia toimia, kuten lukuvuosisuunnitelman painopisteet ja tutortoiminta.
Nokian kaupunki on inhimillisen kokoinen, jossa on hyvät puitteet opetukselle sekä sen kehittämiselle. Nokia toimii UNICEF Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin mukaisesti.
KELPOISUUS JA PALKKA
Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Palkkaus määräytyy Ovtesin mukaisesti sekä lisäksi otetaan huomioon Nokian kaupungin työnvaativuuden arviointiin perustuva TVA-taulukko. Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tarkemmat ohjeet annetaan valitulle valintapäätöksen yhteydessä.
Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös epäpätevät hakijat.
AIKATAULU
Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Haku päättyy 3.8.2026 klo 15:00. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan yhden (1) kuukauden koeaikaa.
Haastatteluun kutsuttavia kontaktoidaan mahdollisesti jo hakuaikana.
Katso ilmoitus ja hae →
Lähde: Työmarkkinatori